Luukku 8
Sampo, pieni, musta, shetlanninponi. Tämä poni oli voisiko sanoa "ensirakkauteni" poneista. Meidän tarinahan ei ollut niin kovinkaan pitkä, noin puolitoista vuotta, mutta sitäkin tärkeämpi. Tämä poni opetti minulle niin paljon, sanoinkuvailemattoman paljon.
Tänä päivänä Sampo voi hyvin ja on onnellinen uudessa kodissaan, iloisen, tyytyväisenä. Parempaa paikkaa on varmaankin vaikeampi löytää.
|
2011 |
|
2011 |
|
2011 |
|
2011, poni mahtu kulkemaan ton puomin alta :D |
|
2011 |
|
2011 |
Oli vuoden 2011 lopputalvi, olin hoitanut ensimmäistä hoitoponiani, Kokista, noin puoli vuotta. Meillä ei kuitenkaan natsannut niin kovinkaan hyvin. Sampo, tämä itsepäinen kaveri, pisti jotenkin silmään paljon enemmän.
Melkein vuosi ehdittiin olla vielä Eriksnäsissä. Siihen sisältyi monen monta ratsastustuntia Sampolla, varsinkin kevätkausi 2011, jolloin menin melkein pelkästään Sampolla. Olin silloin kooltani vielä ponille sopiva. Toukokuussa menin ensimmäiset estekisani. 40cm Sampolla. Sijoituimme viidensiksi. Seuraavana syksynäkin menin Sampolla mutta vähän vähemmän. Pari kertaa Sampolta tipuinkin.
Kun ponit sitten helmikuussa 2012 muuttivat Viikkiin olin pienessä shokissa, mutta uudet tilat ja mahdollisuudet tuutorina auttoivat sopeutumaan. Ja tietenkin Sampo. Muutto Viikkiin jollain tavoin lähensi meitä.
Kevät 2012 oli kivaa aikaa. Kävin Viikissä 3-4 kertaa viikossa. Keskiviikkoisin, torstaisin, perjantaisin ja sunnuntaisin. Jossain vaiheessa jouduin lopettamaan sunnuntaisin pitkän matkan takia.
|
Avajaiset Viikissä |
|
2012 |
|
2012 |
Opin Samposta uusia puolia. Ratsastin ponilla vain aika satunnaisesti pituuteni takia. Kesä 2012 oli ihana. Tutorleiri. Kesäkursseilla avustaminen. Tutorleirillä menin kahtena päivänä kolmesta Sampolla.
|
Sampo ja Hemuli 2012 |
|
2012 |
|
2012 |
|
2012 |
Kun ponit sitten lähtivät heinäkuussa laitumelle Eriksnäsiin kävin pari kertaa katsomassa Sampoa. Se tuli hetkeksi aina luokseni höristen. Sitten se jatkoi laiduntamistaan. Sampo oli laitumella täynnä elämäniloa. Tiesin että sen aika ratsastuskoulussa olisi kohta täynnä.
|
laitumella 2012 |
Syksyllä kun ponit tulivat takaisin elin jokaisen tallipäivän kuin se olisi viimeinen. Niin yksi päivistä tosiaan olikin.
Oli ihan tavallinen torstai ja iloisena kävelin tallille päin bussipysäkiltä. En tiennyt ollenkaan mikä odotti. Kun toimistoon astuessani kysyin kenet minulle oli laitettu illan ratsastustunnille, opettaja sanoi että Sampo lähtee uuteen kotiin huomenna, saisin mennä sillä tänään vielä jos haluaisin. Asia tuntui epätodelliselta, vaikka olinkin valmistautunut tähän. Se tuli niin äkkiä.
Iltapäivän aikana en tiennyt mitä ajatella, pyörin vain päämäärättömästi. Harjasin Sampoa pitkään ja kunnolla ennen tuntia. Yritin elää hetkessä. Tunnilla hyppäsimme esteitä, Sampo pitää esteistä. Tähän oli hyvä lopettaa.
|
Viimeinen kerta |
Seuraavana päivänä koulussa sanoin voivani huonosti, lähdin ennen viimeistä tuntia ja olin tallilla aikaisin, siellä oli pelkästään meidän ratsastuksenopettaja sekä tallin asukkaat. Sain harjata Sampon viimeisen kerran käytävällä ja laittaa ponin matkustuskuntoon. Uusi omistaja ajoi traikun kanssa pihaan. Yritin olla iloinen, annoin Sampon syödä vihreää hetken ennen kuin talutin sen koppiin.
Jäähyväiset, kyyneleitä, auton käynnistys ja sitten Sampo oli poissa. Viimeinen hirnahdus, kuin se olisi sanonut hyvästi.
|
Uudessa kodissa. Onnellisena.
|
Ihana postaus <3
VastaaPoistaTämä todella oli luukun 3 viimeisen lauseen arvoinen. Ja paljon enemmän.
VastaaPoistaTuli itku.
Anna
Voi ei :( tää oli ihan sairaan upee ja te olitte niin pörfekt pari!!! <3 :D
VastaaPoistaihana postaus <3
VastaaPoistaoii olitte niin täydelline pari <3
VastaaPoistahahah kiitoksia ;)
PoistaIhana postaus :) Olitte sampon kanssa vaan ihan täydelliset! Onneks se pääs ihanaan kotiin <3
VastaaPoistaKiitos! :D nii onneks :3
PoistaTe olitte niin sopiva pari!! <3 :) osaat muute kirjottaa ihan sika hyvin, täs postauksesta tuli ihan hirveen kiinnostava! :)
VastaaPoistaKiitos Carkki! :D
Poistaihana postaus :) harmi kun teidän tarina päättyi lopulta :( sampo on ihan älyttömän söpöö :3
VastaaPoistaKiitos :D no se voi paremmin nyt :3
PoistaUi tulee iha haikee mieli, olitte nii tuitui yhessä :)! :*
VastaaPoistaehkä mullekki tuli vhän ku kirjotin tätä :3 mut se on nyt ilonen :)
Poista