Luukku 17
Tästä luukusta löytyy jouluista kuvasaldoa. Kerron myös vähän muitakin kuulumisia, sillä en niitä eri postaukseen viitsi laittaa. Mutta sunnuntaina otettiin siis Alman kanssa vähän jouluisia tonttukuvia. Nasse oli ollut aikaisemmin ulkona joten lumi joka on sulanut sen selkään jätti siihen märän läntin. Kerrankin tuli kuitenkin onnistuneita kuvia, vielä päivänvalossa.
Sunnunataina tehtiin Alman kanssa kaikkea mahdollista (siitä saatte ehkä kuulla ja nähdä myöhemmin) ja ratsastin myös Ruutilla. Ruutilla olen pariin otteeseen mennyt, mielestäni tämä poniherra on tosi hellyyttävä pakkaus. Tällä tunnilla, joka oli täynnä vähän nuorempia ratsastajia, pidettiin katrillitunti ja sitten laukkailtiin vähän pääty-ympyröillä. Ruuti toimi tosi hyvin ja rupesi rentoutumaan mukavasti loppuraveissa.
Tämä loppuviikko on nyt aika täyteen pakattu ja kaiken maailman ohjelmaa on luvassa, tässä alustava suunnitelma:
Ke- viimeisten joululahjojen hankinta sekä muita viimeistelyjä
To- kauden viimeinen tunti Viikissä
Pe- Koulunjoulujuhlat, päivällä Luckylle, illalla perheen kanssa
La- Aamulla Luckylle, iltapäivästä Viikkiin, illalla tallin joulujuhlat (jossa esitetään meidän katrilli)
Su- Viikissä
Ihania kuvia sinusta ja Nassesta! Odotan innolla, että esittelet itse tekemiäsi lahjoja sitten joulun jälkeen.
VastaaPoistaIhanii noi kuvat teistä!! Ootte söpööi!!! :*
VastaaPoistaKiitti Nasse on :*
Poista