Pitkästä aikaa Nasuilua

Kirjoitin tänä aamuna ensimmäisen kokeen mun ihka ensimmäisellä koeviikolla. Pääsin koulusta aikaisin ja suuntasin sateen riepoittaman Helsingin läpi tallille. Olin koko aamupäivän puhkunut intoa kuin pikku ponityttö konsanaan. Fiilis oli vähän samanlainen kuin silloin kun pääsi ekoja kertoja ratsastustunnille ja jännittyneenä odotteli millä ponilla pääsisi menemään. Mutta en siis ole päässyt ratsastamaan "kunnolla" pariin viikkoon ja jo vajaa viikko sitten rupesin tajuamaan kuinka paljon kaipaan päästä hevosen selkään.

Toukokuu 2013

Toukokuu 2013

Kesäkuu 2013

Huhtikuu 2013

  Olin siis tunnilla Viikissä Lauran kanssa. Ponivalinta ei ollut mikään suuri yllätys. Nassen ja Hertan välillä piti vähän miettiä, mutta Nasu veti pitemmän korren. Laura meni Hemulilla. Harjasin ja satuloin ratsuni innosta pinkeänä ja selkään päästyäni tuntui ihanan tutulta ja turvalliselta. Tunti sujui ihan perusratsastusta hioen. Siirtymisiä, ympyrällä työskentelyä ja väistöjä sekä suoralla että kaarevalla uralla. Nasse oli heti alusta lähtien hyvin mukana ja tuntui tosi pehmeältä edestä. Laukkatehtävien alussa meillä oli vähän erimielisyyksiä, jotka kumminkin saatiin lopulta selvitettyä. Sain paljon hyviä neuvoja ja mitä mun pitäisi treenata enemmän.

Kesäkuu 2013

Lokakuu 2013

 Ai, että tuo poni osaa yllättää mut uudelleen ja uudelleen. Pelkäsin että olin unohtanut miten Nasse toimii ja miten ylipäätään ratsastetaan, mutta silti Nasu kulki ainakin suurimmaksi osaksi paremmin kuin elokuun alun kilpailuharjoituksissa joissa sillä menin. En mä vaan tiedä, mutta sen tiedän että tuo poni osaa olla niin taitava kunhan mä itse vain osaisin. Mutta onnellisena, sateesta piittaamatta, lähdin kotiin ja odotan innolla milloin pääsisin seuraavan kerran menemään tuolla parhaalla ponilla.

Harmi kun ei ollut kuvaajaa joten saatte tuijotella näitä vanhoja otoksia reilun vuoden takaa.

Kun inspistä on mutta ei ole mitään mistä kirjoittaa?

 Otsikko kertoo mun fiilikset juuri nyt. Tiedän että ketään ei oikeasti kiinnosta lukea tämmösiä turhia höpinöitä, mutta halusin kirjoittaa kuitenkin. Ahdistaa kun päivät vain solisevat ohi ja tuntuu ettei missään mitä teen ole järkeä. Kaikki tuntuu jotenkin turhalta ja samantekevältä. Kuitenkin motivaationi ratsastusta ja koulua kohtaan on ihan huipussa. Ei vain ole mitään mihin panostaa.

  Olen tässä päässyt tallille pariin otteeseen mm. maastoilemaan tai juoksuttamaan tuttujen hevosia, mutta kaipaisin jotain kunnollista. Halu kehittyä ja ratsastaa tavoitteellisesti ei ole pitkään aikaan ollut näin vahva. Kuitenkaan toistaiseksi talleilen näin säännöllisen epäsäännöllisesti. En ole tottunut näin vapaaseen vapaa-aikaan ilman tallijuttuja

  Koulussa muut itkevät verta tulevan koeviikon takia. Itse odotan sitä innolla sillä mun päiväjärjestykseen kuuluu seuraavan kahden viikon aikana noin tunti tai puolitoista koulua päivittäin. Kokeita mulla on tasan kolme: psykologia, matikka ja musiikki. Joten vapaa-aikaa jää enemmän kuin tarpeeksi. Mitä mä teen kaikella tällä ajalla kun yleensä tallilla on kulunut iso osa ajastani? Ehdotuksia saa kertoa...

Pidettiin brunssi parhaitten kanssa

  Ärsyttää kirjoittaa tällaisia postauksia ilman mitään kunnollista aihetta, mutta kun tuntuu että mun elämässä ei ole juuri nyt mitään aihetta josta kirjoittaa vaikka inspiraatiota löytyy vaikka muille jakaa. Ja vielä lopuksi pahoittelen tätä blogin tyhmää ulkoasua joka tekee tekstien lukemisen älyttömän vaivalloiseksi tuon taustan takia, en ole vain jaksanut tehdä asialle mitään.

Carkki näytti mulle yhden Helsingin parhaista kahviloista

Näin ei pitänyt käydä, mutta kävi kuitenkin..

Loving can hurt, loving can hurt sometimes

But it's the only thing I know

When it gets hard, you know it can get hard sometimes

It is the only thing that makes us feel alive

We keep this love in a photograph

We made these memories for ourselves

Where our eyes are never closing

Hearts are never broken

And time's forever frozen still

 Kaunis tarina, sai surullisen lopun. Mutta palataan ajassa taaksepäin lokakuiseen päivään 2012. Sain tekstiviestin jossa kysyttiin jos olisin kiinnostunut vuokraamaan yhtä hevosta. Tämä hevonen oli nimeltään Lucky. Tarjous tuli ihan puskasta ja ihmettelin ensin että oliko viesti edes tarkoitettu minulle. Olin juuri suunnitellut että ottaisin toisen viikkotunnin Viikistä, mutta koeratsastettuani Luckyn suunnitelmat muuttuivat. Päätin antaa tälle lempeäkatseiselle ruunalle mahdollisuuden.

  Rupesin ratsastelemaan Luckylla koulua kerran viikossa. Alkuaikoina meidän meno oli aika järkyttävää. Ennen Luckya en ollut mennyt kuin pari satunnaista kertaa hevosilla ja olin tottunut pienemmän puoleisiin poneihin. Koko ensimmäinen vuosi oli aikamoista hakemista, enkä osannut vaatia Luckylta lähes yhtään. Matkustelin selässä kilometrin pituisilla ohjilla.

 Rupesin ratsastelemaan Luckylla koulua kerran viikossa. Alkuaikoina meidän meno oli aika järkyttävää. Ennen Luckya en ollut mennyt kuin pari satunnaista kertaa hevosilla ja olin tottunut pienemmän puoleisiin poneihin. Koko ensimmäinen vuosi oli aikamoista hakemista, enkä osanut vaatia Luckylta lähes yhtään. Matkustelin selässä kilometrin pituisilla ohjilla.





 Pikkuhiljaa nappulat rupesivat löytymään ja herra toimi paremmin ja paremmin. Tuntui että rupesin löytämään jonkinlaisen yhteyden Luckyyn. Kouluratsastus avautui minulle ihan uudella tavalla ja ratsastukseni rupesi paranemaan huomattavasti. Menin ensimmäisen heB:n paremmilla prosenteilla kuin koskaan uskoisin. Varsinkin viime kesänä tuntui että tästä tosiaankin voisi tulla jotain. Tuli hetkiä kun tuntui että olin yhtä hevosen kanssa. Sellaisia tajuttoman hienoja hetkiä joita muistelen ilolla. Suuremman puoleisia suunnitelmia rupesi rakentumaan. Samalla rakensin pilvilinnoja, jotka kumminkin romahtivat...

  Tähän tämä sitten loppui. Lähes kaksi ihanaa ja opettavaista vuotta sain yhteistä aikaa tämän hevosen kanssa. En tajua miten paljon hevonen voi ruveta merkitsemään minulle. Aluksi Lucky tuntui olevan ihan kiva kaveri, mutta silti hevonen muiden joukossa. Ajan kuluessa tämä ruuna sulatti sydämeni ja oli kaikkea mitä toivoin.

 

  Loppukesästä Lucky tarjottiin minulle ostettavaksi. Olimme ottamassa tarjousta vastaan ja näin itseni jo onnellisena hevosen omistaja. Laskin kuluja, suunnittelin kaikkea...
 Mutta näin ei lopulta käynytkään. Tietyistä syistä ei pystytty ottamaan Luckya, joten herra lähti uusille omistajille. Asioiden nopea käännös ei ole vieläkään ihan tullut tajuntaani. Ehkä siksi on vain aika turta olo. Mutta näin meidän tarina sitten loppui. Onneksi Lucky ei kauhean kauas lähde, ja pääsen menemmään sillä toivottavasti vielä silloin tällöin.

 Lucky on opettanut mulle valtavan paljon ja en vaihtaisi sekuntiakaan niistä hetkistä joita sain tämän hevosen kanssa viettää. En edes niitä kertoja kun lähdin kotiin silmät kyynelissä epäonnistumisten takia. En tiedä oikeastaan mitä sanoa, mutta kiitos Lucky. Ihan kaikesta.