Maallista mammonaa osa 2 | ikisuosikit

 Taas jälleen vähän pinnallisempaa juttua tähän väliin. Mutta tämä postaus on jo kauan ollut luonnoksena ja vasta nyt sain aikaiseksi kirjoittaa tämän loppuun. Tein aikaisemmin samantyyppisen postauksen kosmetiikasta, sen voit lukea tästä. Mutta asiaan siis: tässä on kourallinen mun luottotuotteita.

1&2. Klippoteket Super Maximum Strong-hiuslakka on luottohiuslakkani. Nykyään en kylläkään käytä lakkaa hiuksissani lähes ikinä, mutta aikaisemmin sitä tuli ruiskuteltua aika lailla enemmän. Mutta jos joku hiuslakka pitäisi valita niin tuo on kyllä ylivoimaisesti paras kokeilemani: siinä on hyvä pito, tuoksu on miellyttävä ja se ei jätä hiuksia rasvaisen näköisiksi. Tuota pienempää pulloa oli helppo kantaa laukussa jos kuontaloa täytyi korjata päivän aikana. Lisäksi lakka on hinta-laatu suhteeltaan todella hyvä!

3. Aqualan L-perusvoidetta ei voita monikaan tuote. Varsinkin sen jälkeen kun huono ihoni parani siedettäväksi en uskaltanut enää kokeilla mitään uusia kasvovoiteita vaan käytin ja käytän edelleen pelkästään tuota. Toimii ainakin mulle tosi hyvin ja kasvojen lisäksi toimii muutenkin mainiosti koko kropalle. Lisäksi perusvoidetta voi käyttää meikin pesuun joten toimii monessa tilanteessa.

4. Klippoteketin kuivashampoo on ajan myötä osoittautunut todella käytännölliseksi ja hiusten pesuväliä pystyy kivasti pidentämään ainakin päivän tämän tuotteen avulla. Riippuu varmaan aika paljon hiustyypistä miten tämä toimii, mutta mulla ainakin auttaa paljon. Eli tätäkään en voi muuta kuin ylistää. Hintakin on aika edullinen.

5. Lumene Natural Code-mattameikkivoide kuuluu kanssa samaan kategoriaan Aqualanin kanssa: eli en oikein uskalla vaihtaa tuotetta ettei ihoni reagoisi siihen. Ja tämä perus meikkivoide toimii vallan mainiosti. Peittää ihan kohtuullisesti (voisi kyllä peittää vähän paremminkin) ja sopii ainakin mun iholle. Hintalaatu suhdekin on hyvä. En ihoni paremmaksi menon jälkeen ole käyttänyt enää lainkaan puuteria joten tuo on oikeastaan melkein ainoa voide jota arkimeikkini kanssa tuikkaan naamaani.

6. Eucerin Dermo Purifyer-naamanpesuaine on apteekista ostettu kasvojenpesugeeli jonka löysin ihan sattumalta. Se on kuitenkin osoittautunut kelpo tuotteeksi joten siinä olen pysynyt. Ei siinä muuta erikoista oikeastaan ole.

7. Bepanthen on kaiken pelastaja. Toimii huulirasvana ja kaikkien kuivien kohtien parantajana. Sopii myös haavoihin ja hiertymiin. Uskon että jokainen tietää mikä Bepanthen on joten en sitä viitsi tässä enempää ylistää. Mutta luottotuote jota ei korvaa oikeastaan mikään.

8. Sensain ripsiväriä käyttäneenä en enää muita ripsareita huoli. Tuo on niin vaivaton ja täydellinen että en tiedä edes mitä sanoisin. Ei jätä pandalaikkuja silmien ympärille, ja irtoaa vaivattomasti lämpimällä vedellä. Mutta viileässä vedessä on huippu vedenkestävä. Jotkin muut ripsarit saattavat kyllä tehdä ripsistä tuuheamman ja pitemmän näköiset kuin tämä, mutta juuri tuo meikinpoiston helppous ja luotettavuus saa minut pysymään juuri tämän tuotteen pauloissa.

9. The Body Shop:in vartalovoiteet kuuluvat mun ehdottomiin suosikkeihin. Talvisin yritän rasvata mun kroppaa säännöllisesti jotta välttyisin kuivuneelta iholta. Body Shopin kaikki tuotteet ovat kylläkin oikeita luottotuotteita, mutta juuri nämä vartalovoiteet ovat ehdoton suosikki.

Jaahas

Moikka!
 En aio päivitellä että en ole kirjoittanut. En aio pyydellä anteeksi edes sitä että en ole avannut bloggeria lähes puoleen vuoteen. Kaikki blogiini liittyvät asiat teen itseni vuoksi ja jos ei vain ole huvittanut niin ei vain ole. Minkäs sille mahtaa.
 Tämänkään postauksen ei ole tarkoitus herättää tätä kuollutta sivustoa, vaan tämä on pelkkä testi; ehkä tajuankin tämän olevan mukavaa puuhaa, siis kirjoittamisen, ja saan jonkun inspiraatioaallon ja haluaisin päivitellä mitä mun toisen lukiovuoden syksyyn on kuulunut. Syksyn (sekä loppukesän) aikana olen ehtinyt tehdä vaikka mitä! Olen käynyt kolmella reissulla; neljään eri euroopan maahan, hypännyt mun ekat kasikympit, opiskellut, treenannut, selvinnyt kahdesta koeviikosta kiitettävin arvosanoin, innostunut uusista asioista, kadottanut innostuksen vanhoihin asioihin, itkenyt ja nauranut. Kohta joulukin kolkuttaa jo ovella.
 
 Tämä saa jäädä tällaiseksi millimetrin pituiseksi pintaraapaisuksi ja ehkä, mutta vain ehkä, saatte vähän lisäpäivittelyä. Ensin vain haluan miettiä mihin suuntaan kaikki menee, aloitanko puhtaalta pöydältä? Vai jätetäänkö tämä sivusto vain möyhimään yksinäisyydessään? Tai ehkä kunnostankin tämän uuteen uskoon ja kukaan ei tunnista tätä enää? Se jää nähtäväksi.

Kesäkesä

 Töitä, kavereita, mökkireissuja ja pieni ripaus hevosia. Tuossa sanat jotka kuvaavat kesääni paremmmin kuin hyvin. Vaikka tallijutut ovat saikkuni ja Fian laidunloman takia olleet vähän hyllyllä  ei ole ollut puutetta tekemisestä. Välillä olisi jopa ihan mukava hengähtää vähän kaikesta ja sen sain tehdä ainakin viime viikonloppuna kun käytiin Pohjanmaalla. Mutta joo ohjelmaa on riittänyt, jopa vähän liikaakin. Fia on vielä reilun viikon ajan omistajiensa mökillä ja sitten alkaa palailu arkea kohti. Ennen ponin laidunlomaa kerkesin olla parilla estetunnilla ja köpötellä koulua joitakin kertoja.

 Heppailut ovat siis olleet aika vähällä nyt viime viikkoina, toissapäivänä ihana ystäväni Carkki lainasi mulle Kille-hevostaan ja pääsin pitkästä aikaa isomman hevosen selkään. Pyörin kentällä ihan perusjuttuja ja Kille oli tosi kivan tuntunen kaveri. Siinä pääsi kaikki ruostuneet lihakset töihin ja pitkästä aikaa tunsin kropassa seuraavana päivän että olen ratsastanut. Kiitos Carkki!

  Mietin jos joku tätä vielä lukee että voisin tehdä kysymyspostauksen. Kunhan joku kysyy jotain... Ja jos kysymyksiä tulee riittävästi ja ne ovat kiinnostavia ajattelin että voisin ehkä jopa tehdä vastaukset videon muodossa?

Mutta ylihuomenna koittaa se kauankauankauan odotettu päivä: Lentokoneen nokka suuntaa kohti Dublinia! En ole tästä vielä täällä blogissa maininnut, sillä matka oli vähän epävarma silloin kun jouduin saikulle, mutta saatiin asiat järjestettyä ja tiistaina olenkin sitten jo Irlannissa! En malta odottaa!

Mutta halusin vain päivittää pienet kuulumiset ennen matkaa tänne bloginkin puolelle, joten ei muuta kuin hyvää kesän jatkoa sille joka vielä on löytänyt tiensä tänne koomassa eläneelle nettisivulle.

Ekaa kertaa reiluun kuukauteen ponin selässä, oi sitä riemun määrää :D

Tallinnassa taas

Takaisinheitto keskiviikkoon 27.5. 

Kiitos ihanalle matkaseuralle!

Vielä kaksi viikkoa

Otsikosta sen luit, liikuntakieltoani on jäljellä vielä kaksi viikkoa. Ensi viikolla käydään lääkärillä katsomassa mikä tilanne on ja toivotaan että pääsisin jo palaamaan kohti normaalia. Ratsastustauko on tuntunut tosi kummalliselta, olen käynyt kumminkin ainakin kerran viikossa puuhailemassa tallilla Fian kanssa, mutta silti. Jo neljä viikkoa ilman hevosen selässä oloa on kulunut (okei valehtelin, tein yksi päivä Fian kanssa maastolenkin selästä käsin) ja vielä pitäisi kaksi viikkoa jaksaa...
 Sitten pääsen pari viikkoa treenailemaan Fian kanssa ennen kuin Fia pääsee lomailemaan omistajiensa kanssa heidän mökilleen melkein koko heinäkuuksi. Mun ratsastustauko saattaakin siis jatkua vielä, eli blogi on ratsastustarinoiden osalta aika hiljaiselolla. Se ei kuitenkaan estä mua päivittelemästä tänne kaikennäköisistä kesäseikkailuista sitten kun ehdin.

Ensimmäisen lukiovuotenikin olen jo läpäissyt ja äskenhän vasta koko kesäloma oli edessä. Kohta koko kesäkuu on mennyt ja mun niin kutsuttu loma on kulunut niin töissä kuin kavereitten kanssa ollessa. On tuntunut tosi kummalliselta kun tallihommat ovat vieneet niin vähän mun ajasta ja olen ehtinyt tehdä vaikka mitä. Käytiin yhtenä päivänä Tallinnassa (josta ehkä julkaisen kuvapostauksen myöhemmin) sekä viettänyt muutenkin laatuaikaa ihanien ihmisten seurassa.
 Huomenna lähden viettämään juhannusta mökille serkkujen kera, joten ei muuta kuin hyvää juhannusta!

Olen viimeaikoina selaillut kuvia koneellani ja huomasin pari julkaisematonta kuvaa Fiasta joltakin toukokuun alussa olleelta estetunnilta, sekä pari muuta kuvaa joilla ajattelin piristää tätä postausta.

5.5

12.5

Epäonnea epäonnen perään

 En oikein tiedä mistä aloittaisin. Viime kerrasta on sen verran aikaa. Enää viikko koulua, jonka aikana pitäisi saada aikaiseksi vielä vaikka mitä. Onneksi kesä koputtaa jo ovella sillä muuten en kyllä millään jaksaisi tätä epäonnisten sattumusten sarjaa.

 Toukokuun alussa Fia joutui olemaan pari viikkoa vähän kevyemmällä, sinnikkään mutta onneksi ei kovin vakavan yskän takia. Sinä aikana ehdimme tehdä paljon rentoja maastolenkkejä ja muuta mukavaa. Harmi kun meiltä jäi tuon takia kisat ja parit estetunnit välistä, mutta tärkeintä on että Fia on nyt kunnossa. Toisin voi sanoa minusta.

 Kun Fian liikustusta voitiin taas ruveta palauttelemaan normaaliin tuntui kuin inspiraatio olisi hävinnyt tuulen mukana, en tiedä mikä mua vaivasi. Tunnit eivät sujuneet ja motivaatio laski epäonnistuneiden ratsastuskertojen mukana. Yhtenä päivänä löysin jopa itseni maistelemasta kentän hiekkaa, vaikka en ollut pudonnut hevosen selästä yli vuoteen.

 Viikko sitten löysin kuitenkin valonpilkahduksen: ratsastelin itsekseni maneesissa ja Fia oli hyvä, parempi kuin hyvä. Se sai mut tajuamaan että tästähän tässä on kyse ja hymyissä suin odotin tiistain koulutuntia. Se koulutunti sujui meidän viimeaikaiseen menoon verrattuna loistavasti.
 Ja se olikin sitten mun osalta viimeinen kerta hevosen selässä kuuteen viikkoon...

 Eikö tämä surkeiden sattumusten sarja lopu milloinkaan? Juuri kun kauan kadonneena ollut inspiraatio löytyi ja edessä häämötti toiveikas tulevaisuus. Niin tietenkin, juuri silloin mä päättää mennä rikkomaan itseni. Odotan kauhulla tulevaa kuuden viikon urheilukieltoa, mitä ihmettä mä teen kaikella ajalla? Mitä ihmettä mä teen kun en saa ratsastaa tai tehdä mitään muutakaan? Joku korkeampi taho ei ilmeisesti haluakkaan mun onnistuvan missään, sillä aina jokin tulee lyttämään mut kun vihdoinkin suunta näyttäisi ylöspäin. Vaikka turha mun tässä on valittaa, sillä maailmassa on pahempiakin ongelmia.

Jotta tämä epäonnentäyteinen postaus ei olisi ihan liian synkkä niin väirtän sitä parilla koosteella jotka ovat kylläkin kuvattu kai molemmat jo huhtikuussa. Sen haluan sanoa että esteillä me tarvitaan vielä paaaaljon treeniä (jota nyt ei kumminkaan saada...) ja nuo ovat juuri kahdelta ekalta hyppykerralta.

Elämäni hevoset

Sain Carkilta facebookissa kiertäneen haasteen elämäni hevosista. Päätin että en tee haastetta siellä vaan siirrän sen mieluummin blogiin. Tarkoituksena on siis kirjoittaa viidestä elämäni hevosesta viisi päivää putkeen. Joten nyt saatte pienen tiivistelmän minulle tärkeistä hevosista. Elämänihän ei ole ollut kuin reilut 17 vuotta joten nämä kaikki hevoset tulevat aika lyhyeltä ajanjaksolta.

Haasteeseen kuuluu myös haastaa mukaan lisää porukkaa, mutta laiskana haastan vain kaikki jotka haluavat tehdä tämän.

1/5 Sampo

 Ensimmäisenä Sampo. Virralliselta nimeltään Flaming Surprise, ensimmäinen poni joka valloitti sydämeni. Tässä mustassa shettlanninponissa oli vain sitä jotain. En ehtinyt hoitaa Sampoa virallisesti edes kahta vuotta, mutta  ponista kerkesi tulla tosi tosi tärkeä. Sampo opetti mulle sanoinkuvaamattoman paljon, tämä itsepäinen kaveri ei antanut mitään ilmaiseksi. Tunneilla se ei liikkunut, taluttaessa löysin meidät aivan liian usein yksityistallin kauralaareilta, karsinastaankin poni lähti omille teilleen ellei pysynyt valppaana. Sampon kanssa kerkesin kuitenkin puuhailemaan kaikenlaista, vaikka jossain vaiheessa kasvoin ponille liian pitkäksi. Syksyllä 2012 Sampo pääsi hyvin ansaitulle eläkkeelle ratsastuskouluponin uransa jälkeen.

2/5 Nasse

 Nasse, virallisemmin Perkunas, oli mun hoitoponi vuosien 2012-2014 välillä. Nassekin opetti mulle älyttömästi, ehkä eniten ratsastuksellisesti. Parina kautena en edes tarvinnut katsoa tuntilistasta päivän ratsua sillä tiesin että se oli Nasse. Alussa meidän meno ei ollut kaunista, ei edes siedettävää. Poni vei mua ympäri kenttää ja monen monta kertaa jouduin pinnistelemään kyyneleitä vastaan. Kuitenkin sinnikkään harjoittelun jälkeen koin jonkin valaistuksen ja tajusin miten ponia ratsastetaan. Nykyään tämä lehmänkirjava risteytysponi on monien lemppariratsu. Nasse asustelee vielä Viikissä ja näen sitä aina tallilla ollessa.

3/5 Lucky

Ihana puoliveri ruuna, Larioni's Lucky Boy, oli vuokrikseni parin vuoden ajan. Luckylta opin erittäin paljon hevosen hoidosta, itsenäisesti ratsastamisesta ja ylipäätään hevosella ratsastamisesta. Enimmäkseenhän olin siihen mennessä mennyt vain poneilla. Joten mukautuminen hevosen isompiin askeliin ei sujunut ihan päivässä joten kesti monen monta kuukautta ennen kuin opin vaatimaan Luckylta yhtään mitään. Lucky oli oikea opetusmestari ja ei antanut mitään ilmaiseksi, mutta jos teki oikein heppa palkitsi. Luckyn kanssa menin ekoja heB-ratoja, kisasin parit kisat niin este- kuin koulupuolella. Syksyllä 2014 Lucky muutti uudelle omistajalleen joten vuokrasopimus loppui, mutta näen Luckya kuitenkin vielä aina tallilla ollessani.

4/5 Centti

Centti on hieno, kimo, ruuna jonka kanssa olen puuhaillut jo yli puoli vuotta! Nykysin käyn omistajan pyynnöstä auttelemassa Centin kanssa aina silloin tällöin, ennen Fian tuloa vähän useammin kuin nyt. Centti on varmaankin mukavin ratsastamani hevonen, tosi herkkä, omaa upeat askeleet ja sen selkään on aina yhtä hulppeaa nousta! Centin kanssa toimiessa pitää aina olla pilkettä silmäkulmassa ja älyttömästi kärsivällisyyttä, mun lyhyitä hermoja herra koetellut aika usein. Mutta ihan super ihana hevonen ja harmittaa kun vuorokauden tunnit eivät riitä käydä hoitamassa Centtiä enemmän...

5/5 Fia

Fia muutti Virosta Suomeen tammikuun lopussa. Siitä lähtien se on toimittanut vuokraponin virkaa mulle. Fia sulatti mun sydämen heti alusta asti. Tämä symppis, 6-vuotias, eestinhevostamma on oikea monitoimiponi ja omaa kultaisen sydämen. Toistaiseksi ollaan menty suurimmaksi osaksi koulua ja maastoiltu. Myös parit estetreenit ovat jo takana, sekä kourallinen ilman satulaa tasapainottelua. Fian kanssa saan puuhastella aika monipuolisesti ja saa nähdä mihin meidän tarina johtaa.

Photoshoot a la Carkki

 Housut & paita H&M/ Takki Bershka/ Kengät Vans/ Lasit Glitter

Näistäkin kuvista on aikaa melkein kuukausi, mutta mikä estää mua jakamasta niitä tänne blogin puolelle? Juuri niin, ei mikään! :D 

Kaikki kuvat (c) Carkki

Ekat kisat ja ekat pomput

Blogi on taas ollut jälleen kerran aika hiljaa, mutta en jaksa enää pahoitella asiaa: päivittelen tänne silloin kun huvittaa, sillä turhaakin turhempaa olisi jos sutaisisin huonoja postauksia mielyttääkseni jotakin muuta. Loppujen lopuksi tämähän on minun blogini ja kirjoitan tätä ensisijaisesti itseäni varten.
 Mutta kaikennäköistä on ehtinyt tapahtua, niin kivoja kuin vähemmänkin kivoja asioita. En tiedä mistä edes aloittaa. Fian kanssa ollaan tehty kaikennäköistä.

  Pääsiäisenä oltiin Fian kanssa meidän ensimmäisissä koulukisoissa, Eriksnäsissä. Itse kisasuoritus meni ihan penkin alle, mutta se oli kyllä ihan minun omaa syytäni. Fialle tämä oli eka kisamatka Suomessa ja pouni käyttäyty tosi hienosti koko ajan. Lastaus ja kaikki muu sujui täysin ongelmitta. Radalle päästyä Fia oli rauhallinen kuin viilipytty, mutta mun oma kisajännitys sai musta vallan. Joten mun ratsastus ei ollut lainkaan hyvää: jännittynyttä ja huolimatonta. Kaiken kukkuraksi unohdin vielä radankin. Eli mun psyykke on se mitä tässä pitää vielä työstää. Mentiin siis heB K.N. Special ja prosentit, kaikkine mokineen, eivät yltäneet edes viiteenkymmeneenkuuteen. Mutta tuosta sitten vain ylöspäin... Mutta harmittihan sitä, jos itse olisin keskittynyt olisi mennyt niin paljon paremmin.

 Koulutunnit meillä on mennyt vaihtelevasti: välillä hyvin, välillä huonosti. Mutta useimmiten kuitenkin ihan keskinkertaisesti. Olen kovasti yrittänyt korjata mun epätasaista kättä ja saada Fian rehellisesti vasemman pohkeen ympäri. Käsiongelma tuntuu ylitsepääsemättömältä, mutta varsinkin käsien kantaminen on parantunut hitusen... Mutta yksi positiivinen asia on ainakin se että Fian laukka on parantunut hurjasti alkuaikoihin verrattuna ja nykyään se on paljon paremmin säädettävissä ja muutenkin paljon parempaa.

7.4.15 

Viime tiistaina päästiin Fian kanssa ekaa kertaa hyppäämään "kunnolla". Ennen tuota estetuntia oltiin kokeiltu hypätä pari kertaa yksittäisenä jotain ihan pientä. Olin ihan innoissani ennen tuntia ja oikeastaan koko tunninkin olin pelkkää hymyä. Eihän meillä mitenkään ihan huipusti sujunut, mutta hauskaa oli! Hypättiin monia pikku ratoja ristikoilla ja Fia oli varmaan yhtä innoissaan kuin minä. Kun löydettiin jonkun sortin rytmi, melkein kaikista hypyistä tuli ihan hyviä. Välillä, varsinkin pitemmillä suorilla, mentiin vähän liian kovaa, mutta Fia kuunteli pidätteitä kumminkin varsin hyvin. Poni teki aika ilmavia hyppyjä ja välillä lähdettiin vähän huonosta kohtaa, mutta tunti meni yleisesti katsottuna oikein hyvin joten en voinut olla muuta kuin iloinen!
 

14.3.15

  Lisäksi ollaan nyt valon ja sulan tultua maastoiltu Fian kanssa aika tavalla. Mä niin tykkään olla maastossa. Se on varmaan yksi rentouttavimmista asioista mitä on olemassa. Muutenkin on ollut kivaa kun on päässyt kentälle ratsastamaan sillä tuntuu että oma ratsastukseni paranee ulkona ollessa huomattavasti. Ja lopuksi haluan vielä kiittää ihanaa Idaa joka on tiistai-iltaisin jaksanut seistä kamera kädessä!