Ehkä tää vaan on mun kohtalo...

...ja kohtalollehan ei oikein voi mitään. 

 Ei tuo lopetuspäätös Viikissä oikein pitänytkään. Tai no sieltä mä ainakin nyt vuodenvaihteen jälkeen olen itseni löytänyt. Niinkuin varmaan joka ainoassa syksyn aikana kirjoittamassani postauksessa kaikki kuviot ovat olleet auki, niin ne ovat vieläkin. Näillä tuntiponeilla ratsastaminen on ainakin suunnitelmien mukaan vain väliaikaista, mutta tosiaan en viitsi tänne vielä mitään kirjoittaa ennen kuin tulee vähän varmistuksia. Sori tästä vielä miljoonannen kerran!

 Tein comebackin Viikkiin viime tiistaina jolloin sulauduin muiden tuntiratsastajien joukkoon ja hyppäsin uuden tuttavuuden, Pirre-ponin kyytiin. Vuorossa oli vähän pomppuja puolen vuoden hyppytauon jälkeen. Pirre olikin tosi ihana ylläri ja ihastuin poniin kovasti. Hypyt sujuivat tosi hyvin paria huonoa ponnistuspaikkaa lukuunottamatta ja tehtiin tosi kivaa tehtävää jossa opettaja huikkasi aina esteen jälkeen mikä este tulisi seuraavaksi. Tunnista ei jäänyt muuta kuin super hyvät fiilikset! Ei edes noi mun kauheat könötykset joissain kuvissa pilaa mun iloa. Kiitos Idalle kuvista!

 Torstaina, uudenvuoden päivänä, elämäni parhaimman uudenvuodenaaton jälkeen, suuntasin jälleen Viikkiin, sillä kerralla vanha ystäväni Nasse ratsuna. Koulutunti ei mennyt yhtään odotusten mukaan. Nasse oli pätkittäin ihan mielyttävän tuntuinen, mutta pettyneenä lähdin tallilta. Ravissa poni toimi ihan ok, mutta laukannostot eivät varmaan tule ikinä onnistumaan. Siis eihän poni alta lähde, mutta steppailee melkein paikoillaan ennen jokaikistä nostoa...  En ihan tiedä laitoinko vain liian korkeat tavoitteet tälle ratsastuskerralle, kun en Nasulla ole kuitenkaan melkein puoleen vuoteen mennyt. Kiitos Aliinalle joka jaksoi ottaa parit videot meidän menosta.