Herätys soi lauantai aamuna normaaliin tapaan puoli kahdeksalta. Nukkumiseen ei nykyään ole laisinkaan aikaa, mutta toistaiseksi olen selvinnyt hyvin.
Tallilla olin vähän ennen puoli yhdeksää. Hain hepan tarhasta ja laitoin kuntoon. Hertta oli oikein hyvällä päällä ja hyppäsin selkään aika positiivisin mielin, toki lievän jännityksen kera. Tänään luvassa kun olisi taas rataharjoitukset. Ensimmäin heB K.N. Special jollain muulla ratsulla kuin Lucky.
Tuntui että ei ehditty verrytellä tarpeeksi Hertan kanssa, joten vähän epävarmassa tilassa siirryttiin sitten radalle. Suoritus meni paremmin kuin odotin, tein silti paljon pieniä ärsyttäviä vikoja jotka olisivat olleet helppoja korjata. Keskiraveissa Hertta rikkoi harmillisesti laukalle ja siitä rapsahti sitten nelonen paperiin, mutta muuten pisteinä toimivat enimmäkseen kuutoset. Pari seiskaakin mukaan oli eksynyt. Prosentteina laskin 58.8% joten ei mikään ihan surkea esitys, mutta tästä sitten suunta ylöspäin.
Henkilö x sanoi kuvaavansa ratani, ja väitti koko kotimatkan että hän olisi kuvannut sen. Kun kotona katselin kameran sisältöä sitä ei siellä ollutkaan. Pieni pettymys kivasti alkaneelle päivälle, mutta ei anneta sen pilata tätä postausta.
Ulkona oli upea ilma ja ehdin napata Hertasta ja Hertan tarhakaverista Ruutista parit kuvat kun he kylpivät aamuauringossa.
Hertta ei oikein ollut kuvauksellinen
Tää oli just kiva postaus ja tosi kivoja oli noi heppojen kuvat :) p.s mun blogissa vaihtunut osoite, joten uusimmat postaukset eivät näy vanhoille lukijoille. Joten käy ihmeessä kurkkaamassa:)!
VastaaPoistahorses-rabbits.blogspot.com
Kiitos :D ja aa siks ei uusimpii postauksii ookkaa näkyny :D käynpä kurkkaamassa :D
PoistaUpeita kuvia! Ja tosi hyvät prosentithan te saitte rataharjoituksesta, onneksi olkoon! Kiva, kun olet nyt bloggaillut useammin. :)
VastaaPoista