Maanantaina olin tallilla jo ennen kello kahtatoista. Auttelin tallin tekemisessä ja mm. siivosin Lumikin ja Niitan karsinat ja auttelin päiväruokinassa ja lakasemisessa. Sitten otettiin tammat sisälle ja kävästiin vielä Julian kanssa Alepassa ostamassa eväitä.
Sitten ruvettiin laittamaan poneja. Menin Nassella. Saatiin mennä ilman satulaa joten ratsastin shortseilla. Hypättiin ensin pientä ristikkoa ja sitten sellaista wannabe maastoestettä joka oli tehty tukinpätkistä. Nasse veti aika kovaa ja korkealta mutta pysyin silti hyvin mukana. Käytiin lopuksi vielä pieni käyntilenkki maastossa.
Sitten ponien poislaitto ja kotiinpäin lähdin siinä 4 jälkeen.
Ponien poislaiton jälkeen meillä oli leirikaste. Olimme sopineet että tekisimme sen puolet ja puolet, niin kaikki saataisiin kastettua. Leirikasteen jälkeen harmiteltiin että tallissa ei ole suihkua.
Jäin tuuraamaan Almaa tallille. Mulla oli seuranani Piita ja Julia. Nyhdettiin poneille vihreää pari kottarillista ja siivottiin ponien tarha josta kärräsimme pois kolme kottaria paskaa. Illalla saatiin vielä syötellä poneja ulkona pihalla. Syöttelin Nassea, Elliä ja Unia. Kun nämä pitäisi saada tottumaan vihreään ensi viikolla alkavaa laidunlomaa varten.
Verryteltiin ponit ravissa ja laukassa ja otettiin pari verkka hyppyä. Sitten tultiin yhtä okseria, yhtä pystyä ja lopuksi meidän viime kesänä maalaamaa pinkkiä porttia. Sille portille monet poneista sai ponnistaa ihan kunnolla. Nasse hyppäsi super hyvin ja olin tosi ylpeä ponista. Tästä tulee ehdottomasti mun ykköstoive elokuun estekisoihin. Huuhtelin Nassen letkulla ja syöttelin ponia hetken.
Iltapäivä sujui tallilla chillaillessa. Auttelin ratsastajia ja pesin Nassen suitset. Oltiin kanssa Heidin ja Pihlan kanssa vesisotaa.
Kiva leiri jälleen kerran. Kiitos kaikille mukana olleille!
~Natte
Miksi Unilla ja Ellillä oli tuolloiset "huput" kun ei niillä yleensä ole?
VastaaPoistaMeillä oli tuolla tunnilla pukuratsastusta. Elli oli leppäkerttu ja Uni supermies. Joten jos katsoo tarkkaan huomaa Ellin hupussa olevat "tuntosarvet" ja Unin hupun supermieslogon, eli ne kuuluivat vain asuun :)
PoistaTosi lijfjjj
Poista