Toteutimme siis Jennin kanssa aikasemmin kertomani suunnitelman! Pyöräilimme sen 21 kilometriä ja siinä kesti vain vajaa 1,5 tuntia. Kävimme vielä matkalla kaupassa. Joten nyt tuntuu tosi sporttiselta ja kuten kuvista näkee olimmekin aika iloisia kun saavuimme perille! Itse asiassa matka ei tuntunut loppujen lopuksi kovinkaan pitkältä, mutta en mä nyt tätä joka viikko tekisi.
Viimeinen etappi |
Iloiset pyöräilijät |
Omalla tunnille sain yllätysponin, eli Nellin. Omituista mutta totta, en ole koskaan tällä ponilla mennyt vaikka se on asustellut Viikissä jo yli vuoden. Olen laittanut Nellin monen monta kertaa kuntoon tunnille ja talutellut yms. mutta ikinä en ponilla ratsastellut. Kummallista, niin kummallista.
Odotin oikeastaan innolla Nellin selkään pääsyä ja minulla oli tosi positiiviset fiilikset ennen tunnille menoa.
Aloteltiin verkkaamaan ja Nelli oli aika hidas pohkeelle. Sitten ruvettiin tekemään avoja ja sulkuja harjoitusravissa. Nellistä tuli tosi mukava, vieläkin vähän hidas pohkeelle, mutta tosi kevyt edestä. Tehtiin myös kolmikaarista jossa viimeinen kaarre tultiin laukassa. Nepa oli kyllä ihan super. Tykkäsin kovasti. Vaihdettiin sitten tunnin jälkeen poneja Alman kanssa. Eli vein Nassen talliin ja Alma Nellin. Huuhtasin Nassen letkulla kun poni oli ihan hikinen.
Mamman helmi-orvokki |
~Natte
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti