Hevoseton on huoleton, vai miten se menikään?

 Pelottavaa mutta totta: En ole istunut hevosen selässä kahteen ja puoleen kuukauteen. Kerran olen sinä aikana käynyt tallilla, silloin kylläkin kepeillä konkaten. Miten tässä kävikään näin?
 Olen harrastanut ratsastusta 9-vuotiaasta asti. Pisin tauko mikä minulla silloin hevosista on ollut on ehkä juuri ratsastuskoulun ponien kesäloman aikana, mutta silloinkin olen usein käynyt jollakin leirillä/kurssilla. Nyt yhtäkkiä taukoa onkin kertynyt enemmän kuin koskaan.

 Viime vuoden loppuvuodesta rupesi tuntumaan kuin vuorokauden tunnit eivät riittäisi. Aika valui sormieni lomasta ja päiväni olivat täyteen ahdettuja milloin mistäkin ohjelmanumerosta. Asiaa ei auttanut 3-4 tallipäivää viikossa, varsinkin kun ratsastus piti ajoittaa tarkasti huonojen kelien ja Viikin ulkokentän kunnon mukaan. Alkusyksystä tämä ei ollut ongelma sillä ratsastamaan pystyi menemään melkein milloin vain, mutta maneesikauden alettua asia hankaloittui. Pitkät koulupäivät aiheuttivat sen että ennen iltapäivän ratsastuskoulutunteja oli lähes mahdotonta ehtiä ratsastamaan. Jossakin vaiheessa pystyin ajoittamaan ratsastukseni hyppytunnille. Tämä ei kuitenkaan pitkällä ajalla ollut hyvä ratkaisu, sillä aikaa oli vain rajatusti ja tallilla käynti oli pidettävä ripeänä jotta ehtisi takaisin koululle ajoissa. Tallilla käynti tuntui pelkältä suorittamiselta tuon rajatun ajan takia. Meidän iki-ihanan ryhmän viikkotunti pidettiin arki-iltana kl 21, joten vaikka tunti muuten oli super hyvä, oli rankkaa lähteä tallille vasta kahdeksaksi ja kotona olinkin silloin vasta lähemmälti yhtätoista.

  Joten kärsin jonkisorttisesta motivaatiopulasta. Fia oli kumminkin söpö ja hauska ratsastaa, joten motivaatiopula johtui enimmäkseen juuri tästä aikakysymyksestä. Mietin ja mietin, ja lopulta tulin siihen tulokseen että jotakin oli muutettava. Pitkän pohdinnan jälkeen tulin siihen lopputulokseen että pidän pienen tauon. Tauon pituutta en halunnut määritellä, vaan sitten kun löytäisin uuden harrastuskaverin ja kivan paikan jatkaisin taas.
  Aluksi tämä järjestely tuntui hyvältä, mutta jossain vaiheessa huomasin kaipaavani hevosia aika tavalla. Taukoa oli mennyt vajaa kuukausi ja olin ruvennut miettimään millaisia vaihtoehtoja olisi tarjolla, kun sitten tämä pieni äksidentti sattui. Nyt jalkaleikkauksestani on kulunut 7 viikkoa ja parin viikon päästä olisin taas ratsastuskunnossa, joten tämä kahden ja puolen kuukauden tauko tulee venymään vähintään kolmeksi kuukaudeksi.

 Nyt jäljellä on periaatteessa enää kysymys että mitä haluan tehdä? Aikaakaan ei tässä lukion ohella hirveästi jää... Vaikka tallipäivät ovat olleet poissa päiväjärjestyksestä ei ekstra aikaa ole jäänyt lähes ollenkaan. Tavoitteellinen harrastaminen taitaa valitettavasti jäädä pois kuvioista (hahah, en varmaan ole kovinkaan tavoitteellisesti koskaan ratsastanut), mutta pelkkä "puskailu" tuntuisi pitemmän ajan kuluessa aika "turhalta" ja tylsältä. Sillä olen viime vuosien aikana saanut puuhailla relatiivisen monipuolisesti. Lisäksi tuntuu jollain kummallisella tavalla "pelottavalta" palata takaisin. Tuntuisi niin oudolta olla taas mukana kaikessa siinä minkä on jättänyt ja hevosmaailma tuntuu minusta muutenkin nykyään kummallisen vieraalta ja kaukaiselta. Nämä seikat eivät silti poista sitä että vanhoja kuvia katsellessa tulee palava ikävä hevosen selkään. Tai edes taputtamaan hevosta.

 Joten juuri nyt tilanne on aika epävarma. Mutta siinä mielessä ratsastus on ihana laji että sitä voi harrastaa niin monella eri tavalla ja tasolla, sekä siihen voi aina palata takaisin. Ja eihän minun taukonikaan ole kestänyt vielä kovinkaan kauan... Katsotaan mitä tulevaisuus tuo tullessaan!