Mietiskelyä

 Kello on juuri nyt vähän ennen yhtä yöllä. Inspiraatio kirjoittamiselle tuli aika yhtäkkiä, mutta tunnollisena yökukkujana ajattelin että väännän jonkinsortin postauksen kun olen kerran vielä valveilla. Varoitan että tästä tulee aikamoinen romaani joten kannattaa vaihtaa sivua jos ei kaiken maailman pohdinnat kiinnosta. Kuvina tässä postauksessa toimivat toukokuun lopussa olleelta este-koulu tunnilta jolloin treenailtiin pajon keventämistä ja kevyttä istuntaa ilman jalustimia. Lisäksi pari otosta myös kauden viimeiseltä valmennukselta eksyi mukaan.

 Ensin pikaisia kuulumisia: Viikissä olen tällä viikolla ollut maanantaina sekä torstaina. Maanantaina vuorossa oli kevään viimeinen valmennus Hertan kanssa. Hypättiin vähän erikoisempia esteitä, joihin kuului mm. vesimatto sekä aaltoeste. Emme ole Viikissä useinkaan mitään tavallisista puomeista poikkeavaa hypänneet joten ratsut reagoivat sitten vähän sen mukaan. Sanoisin silti että taisin tuolla kerralla ekaa kertaa oikeasti nauttia Hertalla hyppäämisestä. Edellisillä kerroilla on tuntunut siltä että en saa mitään kontrollia Hertan tempoon ja askeleet menivät päin metsää. Ei meidän meno tuona maanantainakaan mitään huippuhienoa ollut, mutta pientä kehitystä on tapahtunut sekä fiilis oli ainakin aika korkealla.

   Myöhemmin sain vielä hypätä Jansson-ponin selkään ekaa kertaa. Aluksi ratsastus oli aikamoista säätöjen hakemista, mutta pikkuhiljaa poni rupesi toimimaan yllättävän hyvin! Jansson sulatti kyllä mun sydämen täydellisesti ja toivottavasti pääsen menemään tuolla ponilla vielä joskus uudelleenkin!

 Tosiaankin rakas veljeni pyysi päästä koneelle joten jatkankin sitten tätä postausta nyt aamulla. Keskiviikkona sekä lauantaina olen ollut ratsastamassa Luckylla. Molempina päivinä olikin yllättävän hyvät kelit (jos vertaa siis tämän sateisen ja kylmän mukamas kesäkuisen viikon muihin päiviin) joten tehtiin mukavat maastolenkit molemmilla kerroilla. Pyörittiin myös kentällä ja maneesissa ja leikittiin kouluratsukkoa joka oikeastaan onnistui välillä. Ensi viikolla Lucky luultavasti pääsee laitumelle.

  Torstain tunnista vielä sen verran että ratsuna toimi taas kerran ihana lehmäponi. Hypättiin pientä rataa ja Nasse oli tällä kerralla todella kiva. Eivät kaikki hypyt mitään kaunista katsottavaa olleet, mutta onnistumisia tuli vaikka millä mitalla.

Mutta nyt niihin syvempiin mietintöihin. Nämä ajatukset pyörivät enemmänkin päässäni eilen joten saa nähdä saanko niitä rustattua tänään yhtä hyvin kuin olisin tehnyt eilen.
   Mutta aloitan vaikka siitä miten tämä laji tuntuu päässäni niin ristiriitaiselta: Monena päivänä tallille lähtö tuntuu rasittavalta ja en millään jaksaisi, mutta heti kun saan itseni raahattua sinne tulenkin super hyvälle tuulelle ja varsinkin nyt viime kerroilla kun kehitystä on rupenut taas näkymään tulen kotiin hitusen uupuneena mutta onnellisena.

  Suuri kysymys mikä myös pyörii päässäni on se että mitä ratsastuksen kanssa käy ensi syksynä. Hakutulokset tulivat pari päivää sitten julki ja pääsin toivomaani lukioon, mutta ongelmana on se että minulla tulee olemaan sinne uskomattoman pitkä matka joten tulen olemaan pisimpinä päivinä kotona vasta varmaankin 5-6 aikaan. Jos aikaa pitäisi myös jäädä läksyille ja kavereille tallipäiviä pitäisi varmaan vähentää oman jaksamiseni takia. Mutta siinä taas se kysymys että haluanko kehittyä? Totta kai. Mutta yksi tunti viikossa ei vie minua eteenpäin, ainakaan tarpeeksi. Tämän kevään aikana olen istunut hevosen selässä noin 3-4krt viikossa joskus enemmänkin, ja nyt vasta huomaan pieniä edistyksen askelia. Siksi en haluaisi kaiken treenaamisen jälkeen vain heittää kaikkea pois.

  Niin siitä kehittymisestä vielä. En voi vieläkään sanoa että olisin mikään kovin taitava ratsastaja, mutta pikkuhiljaa rupean kuitenkin huomaamaan kuinka säädöt rupevat toimimaan Nassen kanssa, miten ratsastuskerrat Luckylla muutttuvat helpommiksi ja Hertan kanssa hyviä pätkiä tulee vain enemmän ja enemmän. Olen varmaan hankkinut uusia virheitä istuntaani, mutta samalla saanut parannettua monia vanhoja virheitä. Olen ruvennut tajuamaan ratsastuksenopettajien ohjeen ratsasta jalalla kohti ohjaa ja oikeasti tekemään jotain siellä selässä enkä vain matkustamaan. Rupean saamaan irti paljon enemmän ihan tavallisista koulutunneista ja jokaisesta kerrasta hevosen selässä.

  Yhden asian olen kuitenkin päättänyt. Ensi syksynä en jatka tutorina Viikissä. Toki ei sitä ole kauheasti tultu enää hengailtua Viikissä koska meidän paras talliporukka hajosi joulun jälkeen. Onneksi näen näitä ihania ihmisiä aina silloin tällöin. Olen muutenkin ollut maailman surkein tutori koko kevään joten on varmaankin aika antaa tehtävä eteenpäin muille joilla riittää inspistä ;)

  Toivon vain että nämä ensi syksyn kuviot selviäisivät, mutta vielä on kesää jäljellä. Toistaiseksi minuun pätee sellainen asia että odotan viikonloppua koko alkuviikon kuin kuuta nousevaa, mutta sitten kun tulee viikonloppu vietän sen mieluiten sängynpohjalla tekemättä yhtään mitään.
 Enää kaksi viikkoa ja sitten minullakin alkaa kauan odotettu kesäloma!

Toivottavasti muiden kesäloma on alkanut rennommin kuin mulla ja suokaa anteeksi että postauksia ei satele niin paljon kuin voisi! Olisi kuitenkin kiva kuulla mielipiteitä tällaisesta teksi-rikkaamaasta postauksesta, sillä yritin kerrankin nähdä vähän vaivaa.